Töitteni aiheita ja innoittajia

Töitteni aiheet tulevat kokemuksista omasta ympäristöni. Niin arvatenkin useampi taiteilija toimii.

Mitä siis on tämä taide, jota pidetään niin tärkeänä ja välttämättömänä ihmiskunnalle että sen vuoksi voidaan uhrata paitsi työtä ja ihmiselämää myös hyvyyttä niin paljon kuin uhrataan? 

Kysymys on esitetty 1800-luvun loppupuolen Venäjällä, jossa ihmiset olivat erittäin epätasa-arvoisessa asemassa. Tämä tausta varmaan selittää hänen kysymyksensä jyrkkyyden ja hänen vastauksiensa ohjelmallisuuden yhteiskunnan vallitsevien vastakkainasettelun lieventämiseksi. Mutta itse kysymys lienee iätön ja aina tavalla tai toisella aina ajankohtainen. Pyrin tarkastelemaan Tolstoin ydinajatuksia suhteutettuna omiin käsityksiini taiteesta nykymaailmassa ilman erityistietämystä vallitsevista lukuisista taideteorioista. Toisin sanoen vertailupohjana on oma subjektiivinen näkemys taiteesta yleisellä tasolla.

Onko taide kauneutta?

Filosofit ovat liittäneet taiteen tavalla tai toisella kauneuden käsitteeseen. Taide on jotain, mikä ilmentää kauneutta. Immanuel Kant esitti, että ihmisellä on kyky arvostella asioita ilman käsitteitä ja tuottaa mielihyvää ilman halua. Tätä kykyä Kant kutsuu arvostelukyvyksi, joka on kauneuden kokemuksen perustana. Kauneus on jotakin, mikä vastustamattomasti miellyttää ilman, että kokemukseen liittyy minkäänlaisia käsitteitä tai odotettavissa olevaa hyötyä. 

Kantin näkemyksestä poiketen G. W. F. Hegel näki, että kauneuden sisältö on jotakin transsendenttia, ihmisen ulkopuolella olevaa. Taide on hänelle samanlainen väline kuin uskonto ja filosofia. Niiden avulla on mahdollista osoittaa ne tehtävät ja totuudet, jotka ovat ihmiselle kaikkein pohjimmaiset. Hegelin mukaan totuus ja kauneus viittaavat samaan asiaan, jota hän kutsuu ideaksi. Totuus on ajateltavissa oleva idea itse ja kauneus idean ilmentämistä. Kun idea tuodaan tietoisuuteen, se on sekä tosi että kaunis. 

Edellisen perusteella kauneuden voidaan ajatella olevan joko jotakin kokijan ulkopuolella ja kokijasta riippumatonta olevaa, tai jokin sellainen mielihyvää tuottava kokemus, johon ei liity minkäänlaista hyötynäkökohtaa. Tolstoi pitää Hegelin mallia liian mystisenä ja Kantin mallia taas liian epätarkkana. Mielihyvää tuottava kokemus, johon ei liity hyötymistarkoitusta, voi syntyä hyvin monesta asiasta kuten esimerkiksi juomisesta. Tuntuu selvältä, että ihmisen on mahdotonta analysoida ja eritellä omia kokemuksiaan niin tarkasti, että olisi ylipäänsä mahdollista määritellä erikseen sellaiset mielihyvää tuottavat kokemukset, jotka syntyvät nimenomaan kauneuden kokemisesta muista mielihyvää tuottavista kokemuksista. Vaikka se ehkä olisi jollekin yksilölle mahdollista, se jäisi väistämättä kuitenkin tämän yksilön omaksi kokemukseksi. Sitä hänen on mahdotonta kiistatta välittää muille ihmisille ymmärrettävästi ja yksiselitteisesti.

Kauneuden ymmärrykseen liittyvästä dilemmasta päästäkseen Tolstoi hylkää kokonaan ajatuksen siitä, että taide voitaisiin ylipäänsä määritellä kauneuden avulla. [Kauneus jää aina lopulta liian subjektiiviseksi kokemukseksi, tai jos se yritetään käsitteellistää joksikin kokemuksesta erillään olevaksi ideamaailman ilmiöksi, siirrytään vääjäämättä samalla mystiikan maailmaan. Lisäksi on myös ongelmallista ajatella, että kauneuden kokemukseen liittyy aina mielihyvän tunne. Ajatellaan vain vaikka jotakin tragediaa esimerkiksi elokuvan muodossa. Tällainen voisi olla esimerkiksi Clint Eastwoodin elokuva Million Dollar Baby (2004). Itse kuvaisin omaa katselukokemustani siitä termillä kaunis, mutta tunsinko samalla mielihyvää sen katsomisesta? Tuskin, en ainakaan välittömästi. Eräät elokuvan kohtaukset pysähdyttivät. Niissä oli jotakin selittämätöntä, ja samalla niin ahdistavaa ja suurta avuttomuuden tunnetta aiheuttavaa, että kuvaisin sitä jo kauneuden kokemukseksi ilman mielihyvän häivää.

Taide välineenä parantaa maailmaa

Tolstoi hylkää siis ajatuksen siitä, että taiteen voisi määritellä ilmiöksi, joka synnyttää havaitsijassa kauneuden tuntemuksen ilman, että siihen liittyisi millään tavalla hyödyn odotusta. Toisin sanoen kysymykseen ” mitä on taide”, on haettava vastausta muualta kuin abstraktista ideamaailmasta tai taiteen kokijan tunnemaailmasta. Tämän takia kysymystä pitääkin pohtia muista näkökulmista ja kysyttävä, miten taide liittyy niihin edellytyksiin, joita voidaan asettaa säälliselle elämälle. Toisin sanoen mikä on taiteen tarkoitus elämän kannalta ylipäänsä? Mikä on taiteen funktio tässä suhteessa, tai olisiko elämä tai sen laatu jollakin perustavanlaatuisella tavalla erilaista ilman taidetta?

Tolstoi oivaltaa, että taide liittyy nimenomaan niihin välineisiin, joilla ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa. Taide on Tolstoille ihmisten keskinäisen kanssakäymisen väline. Mikä tahansa taideteos synnyttää siihen tutustuvassa vaikutelman, jonka välityksellä hän on tekemisissä niin teoksen luojan kuin toisten teokseen joko samaan aikaan tai jonakin toisena ajankohtana tutustuvien kanssa. Taideteoksen synnyttämä vaikutelma merkitsee heille yhteistä, mutta ei varmastikaan samanlaista kokemusta.

Tolstoi rinnastaa taiteen välinearvon sanaan. Tolstoin mukaan sana yhdistää ihmisiä välittämällä ajatuksia ja kokemuksia ihmisten kesken. Samalla tavalla taide yhdistää ihmisiä. Näiden kahden välinen ero on siinä, että sanalla ihmiset välittävät toisilleen ajatuksia, kun taas taiteella välitetään tunteita, joita sanoilla ei ole mahdollista välittää. [6] Tolstoin mukaan ihmisellä on kyky välittää oma tunnetilansa toisiille. Taiteilija hyödyntää tätä ihmiseen kuuluvaa ominaisuutta luodessaan taidetta. Ensin hän välittää tunnetilansa valmistamaansa teokseen. Taideteos taas vuorostaan synnyttää Tolstoin logiikan mukaan saman tunnetilan taiteen käyttäjälle, tai ylipäänsä niille ihmisille, jotka tutustuvat taideteokseen. Tolstoi tiivistää ajatuksensa taiteen tehtävästä seuraavasti:

Taide ei ole minkään salaisen aatteen, kauneuden, Jumalan ilmentämistä, kuten metafyysikot sanovat; ei leikkiä johon ihminen purkaa itseensä kertyneen ylimääräisen energian, kuten fysiologiesteetikot sanovat, ei tunteiden ilmausta ulkoisin merkein, ei miellyttävien asioiden tuotantoa, ennen kaikkea ei nautintoa, vaan se on yksittäisen ihmisen ja ihmiskunnan elämän ja hyvyyttä kohti pyrkimisen kannalta välttämätön kanssakäymisen väline, joka liittää toisiinsa yksissä ja samoissa tunteissa. [7]

Näin Tolstoi rajaa samalla varsinaisen taiteen ulkopuolelle sellaisen taiteen, jota ei voida pitää välineenä parantaa maailmaa. Tämä tuntuu hyvin rajoitetulta tavalta ymmärtää taide. Voisi ehkä korkeintaan sanoa niin, että taide voi toimia tällaisena yhdistävänä välineenä. Perustava kysymys on ensinnäkin: miten voidaan kiistatta todeta joku tietty taideteos tällaiseksi? On oletettavaa saman taideteoksen voivan synnyttää erilaisen tunnetilan eri ihmisissä. Toinen seikka on myös se, että ei tunnu ollenkaan selvältä se, miksi taiteelle ylipäänsä pitäisi asettaa jokin tehtävä.

Comments

Popular posts from this blog

Minä

My postcards