Taiteesta

 

Tuleeko taiteen muuttaa vai kuvata maailmaa?

Minusta ainakin tuntuu, että taide soveltuu paremmin kuvaamaan kulloistakin yhteiskunnallista tilannetta kuin, että taiteella tietoisesti tulisi pyrkiä ohjamaan yhteiskunnallista kehitystä johonkin suuntaan. Lienee myös luonnollista, että kulloisenkin yhteiskunnallisen tilanteen kuvaaminen voi synnyttää ihmisissä tarpeen pyrkiä muutoksiin, mutta se ei voi olla taiteen ainoa tehtävä. Miksi taidetta sitten tehdään? Tolstoille taide oli yhteiskuntaa muuttava voima, mutta nykytaide ei voi olla nykyaikaisessa monimutkaisessa maailmassa tällainen tekijä. Taiteen teon motiivi voi olla joko tekijän sisäinen tunne, jota sitten tämän pohjalta syntyvä taideteos ilmentää, tai taitelijan taloudellinen ansaintatarve.

Perusoivallus Tolstoilla on kuitenkin erinomainen: taide on ihmisten kanssakäymisen väline tunnetasolla. Miten itse kukin sitten käyttää tätä välinettä jää itse kunkin oman harkinnan varaan. Mutta on aivan selvää, että taide on merkittävä potentiaalinen väline lisätä ihmisten keskinäistä yhteenkuuluvaisuutta ja yhteistä ymmärrystä myös kielimuurien yli. Maapallon tasolla voisi sanoa, että taide voi toimia sovittelevana välineenä ihmisten välillä synnyttämällä ihmisissä tunnetta siitä, että kaikki ovat ikään kuin samassa veneessä ja, että kaikki ihmiset ovat perusteiltaan hyvin samankaltaisia.

Toinen kysymys on, kykeneekö taide missään muodossa tähän, ja pitääkö taiteelle ylipäänsä antaa tällaista tehtävää. Tolstoin oma kirjallinen tuotanto, erityisesti hänen Sota ja rauha-teoksensa, voi tähän kenties kyetä. Mitään tällaista yleistä tehtävää taiteelle ei kuitenkaan voi antaa. Jos taas ajattelee sitä, minkälainen maailma olisi ilman taidetta, voisi vastausta hakea Tolstoin rinnastuksesta sanallisen viestinnän ja taiteen avulla tapahtuvat tunneviestinnän kesken. Ihmisten kanssakäymisen välineet olisivat näin hyvin vähäiset. Elämän laatu ja elämisen mahdollisuudet ylipäänsä kärsisivät.

Sanan ja taiteen erilaisuus kanssakäymisen välineinä

Tolstoin erottelu sanan ja taiteen välillä ihmisten kanssakäymisen välineinä on myös ongelmallinen. Tolstoin mukaan sanat välittävät ajatuksia ja taide tunnetiloja. Kuitenkin moniin sanoihin sisältyy niin paljon pakattuja tunteita, tai sanat voivat syystä tai toisesta herättää kuulijassa niin voimakkaita tunteita, että tällainen erottelu on vähintäänkin epäselvä. Runoutta voidaan pitää sanataiteena, mutta myös tavanomaiseen keskusteluunkin yleensä sisältyy paljon tunnesisältöisiä sanoja. Toisaalta on huomioitava, että sanojen ja taiteen välinen erottelu ei ole Tolstoin taidekäsityksessä niin olennaista kuin se, että hän pitää molempia ihmisten kanssakäymisen välineenä. Tämä on minusta keskeistä.

Aivan samalla tavalla kuin sanallinen viestintä voi sisältää ihmisten erilaisuutta tai samankaltaisuutta korostavan ajatuksen, taidekin voi synnyttää vastaanottajassaan kokemuksen ihmisen yleisestä keskinäisestä yhteydestä tai ryhmäkuntaisuudesta. Lisäksi on hyvinkin ajateltavissa, että taiteella voidaan loukata jonkun tunteita. Yhteenkuulumisen tunteen herättämistä voidaan pitää toivottavana, mutta se ei voi olla sitova ohje taiteen tekijöille, sillä silloin se kääntyisi itseään vastaan.

Taiteen arvioinnin kulmakivet

Olennaista Tolstoin taidekäsityksessä on ajatus taiteen kyvystä välittää tunnetta taideteoksen tekijältä taiteen vastaanottajalle ja vastaanottajien välillä. Taiteen välityskyky taas riippuu hänen mukaansa kolmesta päätekijästä:

1. Teoksen välittämän tunteen laatu. Mitä erityisemmästä tunteesta on kysymys, sitä tehokkaammin tunne välittyy. Lähtökohtana Tolstoilla lienee ajatus siitä, että välitettävässä tunteessa tulee olla jotain poikkeavaa, jotain sellaista, mihin vastaanottaja ei ole tottunut.
2. Välitettävän tunteen selkeys. Tämä tarkoittanee sitä, että vastaanottajan tulee voida tulkita teoksen synnyttämä tunne mahdollisimman yksiselitteisesti.
3. Taiteilijan kokeman tunteen vilpittömyys. Toisin sanoen miten vahvasti taiteilija itse kokee sen tunteen, mitä hän taideteoksessaan välittää.

Erityisesti tämä viimeinen tekijä on tärkein ja olennaisin piirre Tolstoin ajattelussa. Jos tunne on riittävän vahva, siitä seuraa hänelle jo itsessään se, että tuntee täytyy olla myös tavalla tai toisella erityinen ja samalla selkeä. Tolstoi edellyttää, että jotta taide olisi aitoa, sen tulee kyetä välittämään vastaanottajalleen vilpittömästi ja selkeästi jonkin erityislaatuisen tunnekokemuksen. Tätä hän pitää teoksen taiteellisen arvona riippumatta siitä, mikä on taideteoksen sisältö. [8] Tolstoi määrittelee taideihanteensa seuraavasti:

Tulevaisuuden taide on siis sekä sisältönsä että muotonsa puolesta aivan eri asia kuin se mitä nyt pidetään taiteena. Tulevaisuuden taiteen sisältönä ovat vain tunteet jotka houkuttavat ihmisiä liittymään toisiinsa tai jotka yhdistävät heitä; muodoltaan tulevainen taide puolestaan on sellaista että kaikki ihmiset sen käsittävät. [9]

Tolstoin kritiikki Richard Wagnerin Ring-oopperoita kohtaan

Tolstoi suhtautuu hyvin kriittisesti ja tunnepitoisesti Richard Wagnerin Ring-oopperaan ja Wagnerin ajatukseen luoda oopperasta kokonaistaideteos, jossa yhdistyvät eri taiteen alat kuin ennen kaikkea runous ja musiikki. Tolstoin mielestä Wagner ei ole pysynyt luomaan tällaista yhtenäistä kokonaisuutta, vaan hän väittää, että Wagnerin Ring-sarjan oopperat eivät ole tässä mielessä riittävän eheitä ja orgaanisia. Tolstoille todellinen taideteos on sellainen, että jos siitä poistaa minkä hyvänsä pienkin osan, kokonaisuus kärsii. Toisin sanoen jokainen pienenkin yksityiskohdan täytyy olla kokonaisvaikutelman syntymisen kannalta täysin välttämätön. Tätä ehtoa Wagnerin oopperat eivät läheskään täytä Tolstoin arvion mukaan. [10]

Lisäksi Tolstoi kritisoi voimallisesti Wagnerin oopperoita siitä, että ne eivät ole läheskään riittävän omaperäisiä yksityiskohdiltaan, tai ehkä olisi parempi sanoa Tolstoin pitävän niitä liian keinotekoisina vailla luonnollista sisäistä sanomaa. Toisin sanoen Tolstoi pitää Wagnerin teoksia tekotaiteellisina ja väärennöksinä. Tolstoi väittää, että esitykseen on otettu mukaan kaikenlaisia taruolentoja, joita yleensä on aina pidetty runollisina; keijukaisia, vedenneitoja ja nukkuvia kaunottaria. Musiikissa pyritään jäljentämään erilaisia ihmisten muualla kokemia ääniä, kuten linnun lauluja tai pajan ääniä. Oopperassa turvaudutaan liian huomiota herättäviin tehosteisiin, joilla vain pyritään herättämään katsojan hämmästystä. On virvatulia, hirviöitä ja vedenalaista toimintaa. Lisäksi oopperat tapahtumat ja musiikin käänteet luovat vaikutelmia siitä, että kaikki on jonkinlaista jatkumoa, jota pidetään yllä ilman tavanomaista ja luonnossa yleensä sattuvien tapahtumien logiikkaa. [11] Oopperan käänteet selitetäänkin usein esimerkiksi erilaisilla taikajuomilla, jotka muuttavat henkilöiden tunne-elämän täydellisesti.

Tolstoi arvostelee voimakkaasti Ring-oopperoita siitä, minkälaisen vaikutuksen ne aikaansaavat katsojassa. Tässä hän turvautuu omiin havainnointiinsa teatteriyleisön keskuudessa seuratessaan jotakin sarjaan kuuluvaa oopperaa Moskovassa. Tolstoi väittää, että Wagnerin oopperat vaikuttavat katsojiin huumausaineen tavoin siten, että katsojat menettävät todellisuudentajunsa ja joutuvat vähitellen Wagnerin valheellisen satumaailman vangiksi pitkän esityksen kuluessa. Tämä todistaa Tolstoille sen, että kysymyksessä ei voi olla aidosta taiteesta. Hänen arvionsa on tässä suhteessa tyly:

Ja kiitos mestarillisen väärentämisen taidon tämä mieletön, tökerö, valheellinen teos jolla ei ole mitään yhteistä taiteen kanssa valloittaa maailman, maksattaa ylöspanoistaan miljoonia ja kierouttaa yhä enemmän ylimpien luokkien ihmisten makua ja heidän käsitystään siitä mitä on taide. [12]

Tässä korostuu samalla Tolstoin ajatus siitä, että oikean taiteen tulee olla lähellä tavallista ihmistä. Kun taide suuntautuu vain jollekin tietylle ihmisryhmälle ja vielä niin, että se on omiaan muokkaamaan tämän ihmisryhmän taidetottumuksia aivan toisenlaisiksi kuin muilla, on ihan selvää, että tällainen taide ei täytä Tolstoin määrittelemää taiteen tehtävää toimia ihmisiä yhdistävänä tekijänä.