Täysikuusta sanottu
Kuun vaikutus ihmisiin on puhtaasti mytologiaa
Markku Siivola
-En muista lääketieteen, psykiatrian alalta yhtäkään kirjoitusta, että kuulla olisi jotain vaikutusta.
-Se ei näy mitenkään myöskään käytännön työssä, ei ole näkynyt niissä sairaaloissa, joissa olen ollut, kukaan ei ole koskaan kertonut sellaisesta eikä kukaan raportoinut siitä.
-Eli kuun vaikutus ihmisiin kuuluu puhtaasti mytologian piiriin, sanoo psykiatrian erikoislääkäri Markku Siivola.
Myyttejä riittää
Niin sanotun vanhan kansan tarinoissa kuuhun liittyy huomattavan paljon mystiikkaa. Kaikkihan tietävät, että hyviä saunavastoja voi tehdä vain nousevan kuun aikana. Kukaan ei vain koskaan ole osannut selittää, miksi pienenevän eli alenevan kuun aikana tulisi huonompia vastoja.
Täyden kuun aikaan pahat henget liikkuivat ja kunnon ihmisten oli syytä olla varovaisia.
Maailmalla tunnetuimpia myyttejä lienee täysikuulla ulvovat ihmissudet. Miksi täysikuu synnyttää myyttejä siihen kyllä löytyy syy, vaikka myytteihin ei löydy faktaa.
-Onhan se outo ilmiö samalla lailla kuin aurinko on outo ilmiö, kuunpimennykset ja auringonpimennykset, ne on pelottaneet ihmisiä selittämättömyydellään jo vuosituhannet.
-Tämä selittää kyllä sen miksi niistä syntyy myyttejä, mutta sen syvempiä faktoja niistä ei synny, sanoo psykiatrian erikoislääkäri Markku Siivola.
Comments