Lenita Airisto
NOITANAISEN ILOSANOMA
Lenita Airisto esiintyi tänään Senaatintorilla, Antero Mertaranta haastattelijana.
Noitanaisen ilosanoma
Puolustaudu! Taistele! Voita!
Noitanaisen ilosanoma kertoo Lenita Airiston kokemuksista ja näkemyksistä maailmasta, joka ei aina ole naisille reilu.
Puolustaudu! Taistele! Voita! Näin noitanaiseksikin kutsuttu Lenita Airisto neuvoo suomalaisia naisia yli kahdeksan vuosikymmenen elämänkokemuksensa perusteella.
Noitanaisen ilosanoma -teoksessa Airisto kertoo oman elämänsä taisteluista ja voitoista. Ne toimivat esimerkkinä naisille, jotka tavoittelevat tasavertaista elämää omassa ympäristössään ilman irvailua, vähättelyä, mitätöintiä ja valheita. Airisto kertoo myös niistä naisista Suomesta ja ulkomailta, jotka ovat inspiroineet häntä hänen elämänsä aikana.
Noitanaisen ilosanomassa tiivistyy Lenita Airiston elämänkokemus siitä, millaista on toimia naisena yhteiskunnan eri aloilla ja hänen viestinsä niille naisille, jotka vielä etsivät paikkaansa maailmassa. Muutos on raivattava rohkeasti itse.
Lenita Airisto on muun muassa opiskellut tv-journalismia Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa.
Airisto on tehnyt merkittävän 30-vuotisen uran tv-toimittajana ja juontajana prime-time-ajankohtaisohjelmissa. Hän oli mukana muun muassa vuosina 1967–1969 esitetyssä Jatkoaika-ohjelmassa, jota hän juonsi yhdessä Aarre Elon ja Hannu Taanilan kanssa. Hän työskenteli niin TV1-kanavan kuin MTV:n ohjelmatiimeissä ja juonsi lukuisia ohjelmia kuten lauantai-illan viihdeohjelmaa Laiva on lastattu (1959–1962) sekä ajankohtaisohjelmia kuten Tuulimylly (1964–1965), Tuumat (1970) ja 7. hetki (1988–1991).
Ps. Minä opiskelin tv-journalismia Kellokoskella, Hyvinkäällä ja Kalliossa, Helsingissä. Aarre Elon tytär on valmistunut samasta opin ahjosta ja työskentelee parhaillaan media-alalla.
Comments