Puupiirros Euroopan taiteessa

 

Puupiirros Euroopan taiteessa

Puupiirroksia 1300-luvulta lähtien ennen kirjapainotaitoa

Keskiajan ihmisen elämässä alkoi 1300-luvun lopulla uusi mullistava aika, kun painettuja kuvia alkoi ilmaantua markkinoille. Tämän teki mahdolliseksi paperi, jota tuolloin oli jo niin runsaasti saatavilla, että se hintansa puolesta soveltui kansanomaisten hartauskuvien ja pelikorttien painamiseen. Ensimmäiset paperille painetut puupiirrokset ajoittuvat 1300-luvun lopulle, mutta jo 1400-luvun toisella neljännekselle puupiirrosten tuotannon ja kysynnän on täytynyt olla sangen suurta. Kuvien markkinat synnyttivät työpajoja, usein luostarien yhteyteen, joissa pian erikoistuttiin eri työvaiheisiin, piirtämiseen, laatan veistämiseen ja kuvan painamiseen. Grafiikkaan oleellisesti liittyvä työpajatraditio on siis kehittynyt varhaisen puupiirrostuotannon ympärille.

Puulaatalta paperille painettuja kuvia saattoi vähävarainenkin kansalainen hankkia itselleen. Paperille painettu Pyhän Kristoforoksen kuva oli kuin henkilökohtainen suojeluspyhimys, joka varjeli omistajaansa äkkikuolemalta ja suojeli matkoilla. Puupiirrokset olivat kansanomaisia, tietyn viivatyylin omaksuneen käsityöläisen tekemiä hartauskuvia tavalliselle kansalle, käyttötavaraa, myyntitavaraa, ei taidetta. Mutta ne tarjosivat lähtökohdan niille tekijöille, jotka kirjapainotaidon myötä tarttuivat kynään ja alkoivat piirtää yhä vaativampia malleja laattojen veistäjille. Tässä vaiheessa puupiirroksesta alkoi tulla myös taidetta, ennen kaikkea osa kirjataidetta. Uskonnollisten kuvien lisäksi puupiirroslaatoilla painettiin myös pelikortteja, jotka olivat tärkeä myyntiartikkeli jo 1400-luvun alussa.

Puupiirrokset kirjankuvituksena ja tiedon välittäjinä

Puupiirroksen kehitystä 1400-luvulla vei eteenpäin ennen kaikkea pyrkimys saada yhä parempaa ja tarkempaa tietoa. 1400-luvun alun hartauspuupiirrosten kohdalla tiedollinen vaatimus oli vielä sangen pieni. Vasta kun puupiirros maallistui ja siirtyi tieteellisiä kirjoja kuvittamaan, syntyi suuremman tiedon ja tarkkuuden vaatimus.

Painetun kirjan ja puupiirroksen liitto oli odotettavissa ennen pitkää, olihan molemmissa kysymys kohopainomenetelmästä, joten kuva ja teksti saatettiin painaa yhdellä kertaa. Käsin tehdyn kuvituksen asema oli kuitenkin vielä 1400-luvulla hyvin vahva myös painetuissa kirjoissa, ja alkuun myös puupiirrokset väritettiin käsin. 1460-luvun jälkipuoliskolta lähtien puupiirros vakiinnutti nopeasti paikkansa kirjaan oleellisesti kuuluvana osana. Ymmärrettiin, että kuva antoi usein paljon täsmällisempää ja havainnollisempaa tietoa kuin kirjoitettu sana. Niinpä kuvan yksityiskohtien tarkkuuteen alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Laatanleikkaajien ammattitaito joutui koetukselle, kun anonyymien kansantaiteilijoiden sijasta kuvataiteilijat ottivat kuvan tekijän roolin. Puulaatan materiaaliset mahdollisuudet viritettiin lopulta äärimmilleen.

Dürerin aika

Puupiirroksesta alkoi 1400-luvun lopulla tulla yhä enemmän arvostettu taiteenlaji. Puupiirroksen nopea teknillinen ja taiteellinen kehitys tapahtui Saksan suurissa kirjapainokeskuksissa, Augsburgissa, Ulmissa ja Nürnbergissä. Merkittävin puupiirrosten suunnittelija oli Albrecht Dürer (1471-1528). Hänen käyttämänsä laatanleikkaajat olivat kouliintuneet monissa kuvitustöissä, jotka liittyivät nürnbergiläisen Anton Kobergerin kustantamiin kirjoihin, esimerkkinä Hartman Schedelin Das Buch der Chroniken (1493). Veitsiä, talttoja kaivertamia käyttäen nämä laatantekijät joutuivat kirjaimellisesti nostamaan esiin laatan pintaan tehdyn tai kiinnitetyn piirroksen. On ymmärrettävää, että puun materiaaliset rajoitukset tulivat ennen pitkää vastaan.

Yksityiskohtien tarkkuudessa, tilan, volyymin ja sävyjen luomisessa puupiirros ei pystynyt kilpailemaan kuparikaiverruksen kanssa enää 1500-luvun lopulla. Puupiirros menetti vähitellen merkityksensä taidegrafiikan tekniikkana vuosisadoiksi. Kansanomaisten kuvien ja pamflettien painotekniikkana se kuitenkin säilytti asemansa hyvin pitkään.

Puupiirroksia väreissä (~1510-1650)

Puupiirroksiin kuului alusta lähtien oleellisena osana väri, joka lisättiin niihin painamisen jälkeen käsin. Lähes koko 1400-luvun ajan puupiirros perustuikin ääriviivaan, joka antoi ”illuminaattorille” puitteet väritystyölle. Tällainen työ ei kuitenkaan pitkään innostanut ja lopputulos oli usein valitettavan huolimatonta. Lisävärien painaminen kirjankuvituksiin olisi puolestaan aiheuttanut laattojen kohdistuksessa suuria ongelmia.

Lucas Cranach (1472-1553) ja Hans Burgkmair kehittivät 1500-luvun alussa tahoillaan väripuupiirrosta. Lähtökohtana ja mallina oli värilliselle paperille tehty sivellinpiirustus, johon huppuvalokohdat oli lisätty valkealla värillä. Niinpä he painoivat kuvan pohjan yksivärisellä sävylaatalla, johon huippuvalokohdat oli leikattu auki. Tämän päälle painettiin sitten ääriviivalaatta. Sävylaattatekniikkaa kokeili myös Dürer. Saksassa värigrafiikka jäi kuitenkin lyhytikäiseksi. Saksalaisen periaatteen pohjalta hollantilainen manieristi Hendrick Goltzius teki väripuupiirroksia 1500-luvun lopulla.

Italiassa väripuupiirros sai sen sijaan vankan jalansijan. Tämä ns. chiaroscuro-puupiirros erosi oleellisesti saksalaisesta. Varsinaista ääriviivalaattaa ei ollut, vaan kuva rakentui kahden tai kolmen toisiaan täydentävän laatan yhteisvaikutuksesta. Tulos muistutti sivellinpiirustusta. Värityksessä käytettiin saman värin eri sävyjä tai toisiaan hyvin lähellä olevia värejä. Chiaroscuro-puupiirros säilytti suosionsa Italiassa aina 1600-luvulle saakka.